Resepti

Helpot fermentoidut ruuat / Osa yksi: KOMBUCHA

Helpot fermentoidut ruuat - KOMBUCHA

Fermentoituja ruokia ja juomia on nautittu ympäri maailman jo vuosisatojen – ellei vuosituhansien ajan. Lähes jokaisesta maasta löytyy oma paikallisten mieltymysten ja raaka-aineiden mukaan valmistettu fermentoitu ruokalaji. Viime aikoina näistä ruuista on muotoutunut trendi, josta kuhistaan otsikoissa ja ravintoloiden ruokalistoilla. Kunhan pääset vauhtiin, fermentointi on yllättävän helppoa ja yksinkertaista. Myös lapset rakastavat auttaa keittiössä ja päästä osaksi ruuanlaittoprosessia. Parhaimmillaan yhdessä kokkaaminen onkin sekoitus hauskaa yhdessä tekemistä, kokkausta ja tiedettä – unohtamatta syömistä ja juomista!

KOMBUCHA

Kombucha on fermentoitua teetä. Tämä trendaava terveysjuoma voi olla koostumukseltaan joko poreilevaa tai hapotonta, makeaa tai hapanta, hedelmäistä tai mausteista – variaatioita on rajattomasti jokaiseen makuun. Vaikka valmiiksi pullotettu juoma on nykyisin niin suosittua, että sitä löytyy suurella todennäköisyydellä lähikauppojen hyllyiltä ja baarien sekä kahviloiden juomalistoilta, on oikeilla tarvikkeilla sen valmistaminen myös kotona melko helppoa. Tarvitset juoman valmistukseen vain muutamia keittiön perusvälineitä, joiden lisäksi voit tilata dehydratoidun Kombucha SCOBY: n verkosta. Kuulostaako oudolta? Ei hätää, me selitämme.

Mikä on SCOBY?

Jos olet koskaan nähnyt kombuchaa valmistettavan, saatat tietää, että maaginen aineosa on paksu, valkoinen kumilevy, nimeltään SCOBY. Tämä on lyhenne, joka tarkoittaa bakteereiden ja hiivojen symbioottista pesäkettä. Vaikka ihmiset kutsuvat sitä joskus ”sieneksi”, se ei oikeastaan ​​ole sientä, vaan yhdistelmä bakteereita ja hiivaa, joka on elintärkeä ainesosa kombuchan valmistuksessa.

Jos tiedät jonkun, joka valmistaa omaa kombuchaa, he pystyvät yleensä auttamaan sinut alkuun. Jos saat SCOBY-sienen ystävältä, pyydä häneltä lisäksi hieman aloitusteetä, jotta voit valmistaa ensimmäisen erän. Voit myös tilata kuivuneen SCOBYn verkosta tai valikoiduista terveysruokakaupoista.

Valmistukseen tarvitset:

  • Vettä
  • Sokeria
  • Teetä
  • Valmista kombuchaa (aloitusteetä) tai tislattua valkoviinietikkaa*
  • Aktiivisen Kombucha SCOBYn

*Tislattua valkoviinietikkaa käytetään tarpeeksi happaman kasvuympäristön varmistamiseksi. Omenaviinietikka ja riisietikka eivät toimi kombuchan valmistuksessa. Valmistaessasi ensimmäistä erääsi, aktivoi SCOBY noudattamalla tarkasti ohjeita. Voit tehdä kombuchaa säännöllisesti, kunhan SCOBY on aktiivinen.

KOMBUCHA RESEPTI / 4 litraa

2 ruokalusikallista irtoteetä tai 8 teepussia

2,5 dl sokeria

3 l vettä

4-5 dl käynnistyssteetä (valmista kombuchaa) tai tislattua valkoviinietikkaa

  • Yhdistä kuuma vesi ja sokeri suuressa lasiastiassa. Sekoita kunnes sokeri liukeaa.
  • Lisää tee tai teepussit sokeriliusokseen hautumaan.
  • Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  • Poista teepussit tai siivilöi irtotee pois seoksesta. (Mitä kauemmin annat teen hautua, sitä vahvempaa kombuchaa saat)
  • Lisää käynnistystee , valkoviinietikka ja aktiivinen kombuchasieni SCOBY.
  • Peitä purkki hengittävällä pyyhkeellä tai kankaalla ja kiinnitä kuminauhalla.
  • Anna seoksen tekeytyä huoneenlämmössä valolta suojattuna vähintään viikon, tai kunnes se on haluamasi makuista. Mitä kauemmin annat kombuchan fermentoitua, sitä happamampaa ja vähemmän makeaa juomaa saat.
  • Kaada valmis kombucha lasipulloihin ja nauti.
  • HUOM! Säilytä SCOBY ja tarpeeksi valmista kombuchaa seuraavaa erää varten. Voit myös kokeilla maustaa kombuchaa haluamillasi lisukkeilla.

Kommentoikaa ja tägätkää meidät julkaisuihinne, mikäli testaatte reseptiä! Nautinnollisia kokkaushetkiä.

Nämä artikkelit saattavat kiinnostaa sinua

See everything
article image
Resepti
Suolistoystävällinen ruokaviikko: Tiistai
Julkaistu 05 huhtikuuta 2023
article image
Resepti
Suolistoystävällinen ruokaviikko: Perjantai
Julkaistu 08 huhtikuuta 2022
article image
Resepti
Suolistoystävällinen ruokaviikko: Torstai
Julkaistu 07 huhtikuuta 2022